Psalmien 49

1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,

Auf den Siegesspender, von den Korachiten, ein Lied. Ihr Völker alle, hört! Ihr Weltbewohner all, merkt auf!

2 sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.

Gemeine Leute, Herrensöhne, ihr all zusammen, reich und arm!

3 Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.

Mein Mund trägt Weisheit vor, und meines Herzens Dichtung ist voll Einsicht.

4 Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.

Ich lausche einem Spruch, mein Lied mit Zitherspiel beginnend:

5 Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?

Warum soll ich in Unglückstagen zagen, wo meiner Gegner Bosheit mich umgibt,

6 He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.

die auf ihr Gut vertrauen, sich ihres großen Reichtums rühmen?

7 Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.

Nicht einer kann sich selbst loskaufen, nicht einer Gott für sich ein Lösegeld erlegen,

8 Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,

zu teuer ist der Loskauf ihrer selbst und so für alle Zeit unmöglich,

9 että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.

daß er für immer lebe und nicht die Grube sehe.

10 Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.

Da sieht man Weise sterben, wie Tor und Narr vergehn und andern ihr Vermögen hinterlassen.

11 He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.

Für immer ist ihr Grab ihr Haus, für alle Zukunft ihre Wohnstätte, sie, deren Namen Weltruf hatten.

12 Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

Der Mensch bleibt nicht im Ansehen, er gleicht den Tieren, die man würgt.

13 Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. (Sela)

Das ist ihr Lauf; das ist's, was ihrer wartet, und was nach ihrem Ende wird, das können selber sie erzählen. (Sela)

14 Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa. (Sheol h7585)

Sie sind den Schafen gleich, die für die Unterwelt der Tod schon weidet; der führt sie unparteiisch bald hinab, zur Unterwelt, zu ihrer Wohnung, wo ihr Gespenst verschwindet. (Sheol h7585)

15 Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. (Sela) (Sheol h7585)

Doch Gott behütet meine Seele vor der Unterwelt; er nimmt mich mit. (Sela) (Sheol h7585)

16 Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.

Sei unbesorgt! Wenn einer sich bereichert, wenn seines Hauses Überfluß sich mehrt,

17 Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.

beim Sterben nimmt er doch nicht alles mit; sein Reichtum folgt ihm nicht hinab.

18 Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,

Er schätzte sich dann mit dem bloßen Leben glücklich, und priese glücklich dich, daß dir's noch gut ergeht.

19 täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.

Doch muß er zum Geschlechte seiner Väter gehen, die nimmermehr das Licht erblicken.

20 Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

Der Mensch bleibt nicht im Ansehen, er gleicht den Tieren, die man würgt.