Psalmien 102

1 Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.

En Bön dens eländas, när han bedröfvad är, och sin klagan för Herranom utgjuter. Herre, hör mina bön, och låt mitt ropande till dig komma.

2 Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni. Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.

Fördölj icke ditt ansigte för mig; i nödene böj dina öron till mig; när jag åkallar, så bönhör mig snarliga.

3 Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.

Ty mine dagar äro bortgångne såsom en rök, och mine ben äro förbrände såsom en brand.

4 Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.

Mitt hjerta är slaget, och förtorkadt såsom hö; så att jag ock förgäter äta mitt bröd.

5 Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani.

Mine ben låda vid mitt kött, af gråtande och suckande.

6 Minä olen kuin pelikaani erämaassa, olen kuin huuhkaja raunioissa.

Jag är lika som en pelikan i öknene; jag är lika som en stenuggla uti de förstörda städer.

7 Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.

Jag vakar, och är såsom en ensam fogel på taket.

8 Kaiken päivää viholliseni minua häpäisevät; ne, jotka riehuvat minua vastaan, kiroavat minun nimeni kautta.

Dagliga försmäda mig mine fiender, och de som mig bespotta, svärja vid mig.

9 Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä

Ty jag äter asko såsom bröd, och blandar min dryck med gråt;

10 sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois.

För ditt hots och vredes skull; att du hafver upphöjt mig, och i grund nederslagit mig.

11 Minun päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ja minä kuivun kuin ruoho.

Mine dagar äro framgångne såsom en skugge, och jag borttorkas såsom gräs.

12 Mutta sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun muistosi pysyy polvesta polveen.

Men du, Herre, blifver evinnerliga, och din åminnelse ifrå slägte till slägte.

13 Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut.

Statt upp, och förbarma dig öfver Zion; ty det är tid, att du äst nådelig, och stunden är kommen.

14 Sillä sen kivet ovat sinun palvelijoillesi rakkaat, ja sen soraläjiä heidän on sääli.

Ty dine tjenare ville gerna, att det skulle bygdt varda, och sågo gerna, att dess sten och kalk tillredd vorde;

15 Silloin pakanat pelkäävät Herran nimeä ja kaikki maan kuninkaat sinun kunniaasi,

Att Hedningarna måtte frukta ditt Namn, Herre, och alle Konungar på jordene dina äro;

16 kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassansa,

Att Herren bygger Zion, och låter se sig i sin äro.

17 kun hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää.

Han vänder sig till de öfvergifnas bön, och försmår icke deras bön.

18 Tämä kirjoitettakoon tulevalle polvelle, ja kansa, joka vastedes luodaan, on kiittävä Herraa,

Det varde beskrifvet för de efterkommande; och det folk, som skall skapadt varda, skall lofva Herran.

19 että hän katseli pyhästä korkeudestaan, että Herra katsoi taivaasta maahan,

Ty han skådar af sine helga högd, och Herren ser af himmelen på jordena;

20 kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset,

Att han skall höra dens fångnas suckande, och förlossa dödsens barn;

21 jotta Siionissa julistettaisiin Herran nimeä ja hänen ylistystänsä Jerusalemissa,

På det de skola i Zion predika Herrans Namn, och hans lof i Jerusalem;

22 kun kaikki kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat, palvelemaan Herraa.

När folken sammankomma, och Konungariken, till att tjena Herranom.

23 Hän on lannistanut matkalla minun voimani, on lyhentänyt minun päiväni.

Han tvingar på vägenom mina kraft; han förkortar mina dagar.

24 Minä sanon: Jumalani, älä tempaa minua pois kesken ikääni; sinun vuotesi kestävät suvusta sukuun.

Jag säger: Min Gud, tag mig icke bort i mina halfva dagar; dina år vara evinnerliga.

25 Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.

Du hafver tillförene grundat jordena, och himlarna äro dina händers verk.

26 Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate; sinä muutat ne, niinkuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.

De måste förgås, men du blifver; de skola alle föråldras såsom ett kläde; de skola förvandlade varda såsom en klädnad, när du förvandlar dem.

27 Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.

Men du blifver såsom du äst, och dine år taga ingen ända.

28 Sinun palvelijaisi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi.

Dina tjenares barn varda blifvande, och deras säd skall trifvas för dig.