Jobin 30

1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.

Men no er eg til spott for deim som yngre er av år enn eg; eg deira feder ikkje fann verdige plass hjå gjætarhunden.

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

Magtlause er og deira hender, og deira saft og kraft er burte;

3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;

Dei magre er av naud og svolt, dei gneg i turre øydemarki som alt i går var reine audni,

4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

og plukkar melde millom kjørri og hev til føda einerot.

5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.

Frå folket vert dei jaga burt, fær tjuvemann slengt etter seg.

6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.

Dei gøymer seg i fæle gil, i holor uti jord og fjell;

7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-

og millom buskor skrålar dei og samlast under netlerunnar;

8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.

ei ætt av dårar og namnlause som ein helst piskar ut or landet.

9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;

No er eg slengjestev for deim, eit ordtak hev for deim eg vorte.

10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

Dei styggjest ved meg, held seg burte og sparer ei å sputta på meg.

11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

Utan all blygd dei krenkjer meg, hiv av kvart band framfor mi åsyn.

12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

Eit utjo reiser seg til høgre, dei spenner mine føter burt, og legg ulukke-vegar mot meg.

13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;

Og stigen min den bryt dei upp og hjelper til med mi ulukka, dei som er hjelpelause sjølv.

14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

Som gjenom vide murbrot kjem dei, velter seg fram med bråk og brak.

15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

Imot meg vender rædslor seg, mi æra elter dei som stormen, mi velferd kvarv som lette sky.

16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

No jamrar seg mi sjæl i meg; usæle dagar held meg fast.

17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.

Natti gneg mine knokar av meg, min verk, mi pina aldri søv.

18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

Ved allmagt vert min klædnad vanstelt, heng tett som skjortekragen kring meg.

19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

Han kasta meg i skarnet ned; og eg ser ut som mold og oska.

20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.

Eg skrik til deg, du svarar ikkje, eg stend der, og du stirer på meg.

21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.

Hard hev du vorte imot meg, du stri’r mot meg med veldug hand.

22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

Du let meg fara burt i stormen, du let meg tynast i hans brus.

23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

Eg veit du fører meg til dauden, der alt som liver samlast lyt.

24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?

Kven kavar ikkje når han søkk? Kven ropar ikkje ut i fåren?

25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

Gret eg’kje sjølv med den fortrykte, og syrgde yver fatigmann?

26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

Eg vona godt, men det kom vondt, eg venta ljos, men myrker kom.

27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

Det kokar allstødt i mitt indre, ulukkedagen møter meg.

28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.

Svart gjeng eg kring, men ikkje solbrend, eg ris i flokken, skrik um hjelp.

29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.

Bror åt sjakalar hev eg vorte, til strussar eg ein frende er.

30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

Mi hud er svart og flaknar av; det brenn i mine bein av hite.

31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."

Min cither hev eg bytt i sorg, og fløyta mi med gråtar-mål.