Jobin 20

1 Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

Ekparolis Cofar, la Naamano, kaj diris:

2 "Tuohon minun ajatukseni tuovat vastauksen, moisesta minun mieleni kuohuu.

Pro tio miaj pensoj devigas min respondi, Pro tio, kion mi sentas.

3 Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.

Hontindan riproĉon mi aŭdis, Kaj la spirito de mia prudento respondos por mi.

4 Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?

Ĉu vi scias, ke tiel estis de eterne, De post la apero de homo sur la tero,

5 Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.

Ke la triumfado de malvirtuloj estas mallongatempa, Kaj la ĝojo de hipokritulo estas nur momenta?

6 Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,

Se lia grandeco eĉ atingus ĝis la ĉielo, Kaj lia kapo tuŝus la nubon,

7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?

Li tamen pereos por ĉiam, kiel lia sterko; Tiuj, kiuj lin vidis, diros: Kie li estas?

8 Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.

Kiel sonĝo li forflugos, kaj oni lin ne trovos; Li malaperos, kiel nokta vizio.

9 Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.

Okulo, kiu rigardis lin, ne plu vidos lin; Lia loko lin ne plu vidos.

10 Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.

Liaj filoj kurados almozpetante, Kaj liaj manoj redonos lian havaĵon.

11 Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.

Liaj ostoj estos punitaj pro la pekoj de lia juneco, Kaj tio kuŝiĝos kune kun li en la polvo.

12 Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,

Se la malbono estas dolĉa en lia buŝo, Li kaŝas ĝin sub sia lango,

13 säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,

Li flegas ĝin kaj ne forlasas ĝin, Kaj retenas ĝin sur sia palato:

14 niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.

Tiam lia manĝaĵo renversiĝos en liaj internaĵoj, Fariĝos galo de aspidoj interne de li.

15 Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.

Li englutis havaĵon, sed li ĝin elvomos; El lia ventro Dio ĝin elpelos.

16 Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.

Venenon de aspidoj li suĉos; Lango de vipuro lin mortigos.

17 Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.

Li ne vidos fluojn nek riverojn, Torentojn de mielo kaj de butero.

18 Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.

Li redonos tion, kion li pene akiris, kaj li tion ne englutos; Kiel ajn granda estas lia havaĵo, li ĝin fordonos kaj ne ĝuos ĝin.

19 Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.

Ĉar li premis kaj forlasis la senhavulojn, Li rabis al si domon, kiun li ne konstruis.

20 Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

Ĉar lia interno ne estis trankvila, Tial li ne savos tion, kio estis por li kara.

21 Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.

Nenion restigis lia manĝemeco; Tial lia bonstato ne estos longedaŭra.

22 Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.

Malgraŭ lia abundeco, li estos premata; Ĉiaspecaj suferoj trafos lin.

23 Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.

Por plenigi lian ventron, Li sendos sur lin la flamon de Sia kolero, Kaj pluvigos sur lin Sian furiozon.

24 Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;

Se li forkuros de batalilo fera, Trafos lin pafarko kupra.

25 kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,

Nudigita glavo trairos lian korpon, Kaj la fulmo de lia turmentilo venos sur lin kun teruro.

26 kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.

Nenia mallumo povos kaŝi liajn trezorojn; Lin konsumos fajro ne disblovata; Malbone estos al tiu, kiu restos en lia tendo.

27 Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.

La ĉielo malkovros liajn malbonagojn, Kaj la tero leviĝos kontraŭ lin.

28 Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.

Malaperos la greno el lia domo, Disŝutita ĝi estos en la tago de Lia kolero.

29 Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, perintöosa, jonka Jumala hänelle määrää."

Tia estas de Dio la sorto de homo malpia, Kaj la heredaĵo destinita por li de Dio.