Jobin 20
1 Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:
And Zophar the Naamathite answereth and saith: —
2 "Tuohon minun ajatukseni tuovat vastauksen, moisesta minun mieleni kuohuu.
Therefore my thoughts cause me to answer, And because of my sensations in me.
3 Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.
The chastisement of my shame I hear, And the spirit of mine understanding Doth cause me to answer:
4 Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?
This hast thou known from antiquity? Since the placing of man on earth?
5 Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.
That the singing of the wicked [is] short, And the joy of the profane for a moment,
6 Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,
Though his excellency go up to the heavens, And his head against a cloud he strike —
7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?
As his own dung for ever he doth perish, His beholders say: 'Where [is] he?'
8 Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.
As a dream he fleeth, and they find him not, And he is driven away as a vision of the night,
9 Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.
The eye hath not seen him, and addeth not. And not again doth his place behold him.
10 Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.
His sons do the poor oppress, And his hands give back his wealth.
11 Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.
His bones have been full of his youth, And with him on the dust it lieth down.
12 Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,
Though he doth sweeten evil in his mouth, Doth hide it under his tongue,
13 säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,
Hath pity on it, and doth not forsake it, And keep it back in the midst of his palate,
14 niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.
His food in his bowels is turned, The bitterness of asps [is] in his heart.
15 Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.
Wealth he hath swallowed, and doth vomit it. From his belly God driveth it out.
16 Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.
Gall of asps he sucketh, Slay him doth the tongue of a viper.
17 Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.
He looketh not on rivulets, Flowing of brooks of honey and butter.
18 Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.
He is giving back [what] he laboured for, And doth not consume [it]; As a bulwark [is] his exchange, and he exults not.
19 Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.
For he oppressed — he forsook the poor, A house he hath taken violently away, And he doth not build it.
20 Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.
For he hath not known ease in his belly. With his desirable thing he delivereth not himself.
21 Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.
There is not a remnant to his food, Therefore his good doth not stay.
22 Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.
In the fulness of his sufficiency he is straitened. Every perverse hand doth meet him.
23 Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.
It cometh to pass, at the filling of his belly, He sendeth forth against him The fierceness of His anger, Yea, He raineth on him in his eating.
24 Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;
He fleeth from an iron weapon, Pass through him doth a bow of brass.
25 kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,
One hath drawn, And it cometh out from the body, And a glittering weapon from his gall proceedeth. On him [are] terrors.
26 kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.
All darkness is hid for his treasures, Consume him doth a fire not blown, Broken is the remnant in his tent.
27 Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.
Reveal do the heavens his iniquity, And earth is raising itself against him.
28 Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.
Remove doth the increase of his house, Poured forth in a day of His anger.
29 Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, perintöosa, jonka Jumala hänelle määrää."
This [is] the portion of a wicked man from God. And an inheritance appointed him by God.
