Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

By the waters of Babylon there we sat, and we wept at the thought of Zion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

There on the poplars we hung our harps.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

For there our captors called for a song: our tormentors, rejoicing, saying: ‘Sing us one of the songs of Zion.’

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

How can we sing the Lord’s song in the foreigner’s land?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

If I forget you, Jerusalem, may my right hand wither.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

May my tongue stick to the roof of my mouth, if I am unmindful of you, or don’t set Jerusalem above my chief joy.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Remember the Edomites, Lord, the day of Jerusalem’s fall, when they said, ‘Lay her bare, lay her bare, right down to her very foundation.’

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Babylon, despoiler, happy are those who pay you back for all you have done to us.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Happy are they who seize and dash your children against the rocks.