Jobin 7

1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?

Porventura não tem o homem guerra sobre a terra? e não são os seus dias como os dias do jornaleiro?

2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,

Como o cervo que suspira pela sombra, e como o jornaleiro que espera pela sua paga,

3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.

Assim me deram por herança mezes de vaidade: e noites de trabalho me prepararam.

4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.

Deitando-me a dormir, então digo, Quando me levantarei? mas comprida é a noite, e farto-me de me voltar na cama até á alva.

5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.

A minha carne se tem vestido de bichos e de torrões de pó: a minha pelle está gretada, e se fez abominavel.

6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.

Os meus dias são mais velozes do que a lançadeira do tecelão, e pereceram sem esperança.

7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

Lembra-te de que a minha vida é como o vento; os meus olhos não tornarão a ver o bem.

8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.

Os olhos dos que agora me vêem não me verão mais: os teus olhos estarão sobre mim, porém não serei mais.

9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)

Assim como a nuvem se desfaz e passa, assim aquelle que desce á sepultura nunca tornará a subir. (Sheol h7585)

10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.

Nunca mais tornará á sua casa, nem o seu logar jámais o conhecerá.

11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.

Por isso não reprimirei a minha bocca: fallarei na angustia do meu espirito; queixar-me-hei na amargura da minha alma.

12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?

Sou eu porventura o mar, ou a baleia, para que me ponhas uma guarda?

13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;

Dizendo eu: Consolar-me-ha a minha cama: meu leito alliviará a minha ancia;

14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,

Então me espantas com sonhos, e com visões me assombras:

15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

Pelo que a minha alma escolheria antes a estrangulação: e antes a morte do que a vida.

16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

A minha vida abomino, pois não viveria para sempre: retira-te de mim; pois vaidade são os meus dias.

17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?

Que é o homem, para que tanto o estimes, e ponhas sobre elle o teu coração,

18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.

E cada manhã o visites, e cada momento o proves?

19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?

Até quando me não deixarás, nem me largarás, até que engula o meu cuspo?

20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?

Se pequei, que te farei, ó Guarda dos homens? porque fizeste de mim um alvo para ti por tropeço, para que a mim mesmo me seja pesado?

21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.

E porque me não perdoas a minha transgressão, e não tiras a minha iniquidade? porque agora me deitarei no pó, e de madrugada me buscarás, e não estarei lá.