Jobin 6

1 Niin Job vastasi ja sanoi:

Ka naʻe leaange ʻa Siope, ʻo ne pehē,

2 Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

“Taumaiā kuo fakatatau totonu ʻa ʻeku mamahi, pea ke ʻai kātoa ʻeku mamahi ki he meʻa fakatatau!

3 Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

He ko eni, ʻe mamafa lahi ia ki he ʻoneʻone ʻoe tahi: ko ia kuo fōngia hifo ai ʻeku ngaahi lea.

4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

He ʻoku ʻi loto ʻiate au ʻae ngaahi ngahau ʻoe Māfimafi, ko hono kona ʻo ia ʻoku ne inumia hoku laumālie: ʻoku tuʻu tali tau pe kiate au ʻae ngaahi fakailifia ʻae ʻOtua.

5 Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

He ʻoku tangi ʻae ʻasi kai vao ʻoka maʻu ʻe ia ʻae mohuku? Pe ʻoku tangi ʻae pulu ʻi heʻene kai?

6 Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

‌ʻE faʻa kai ʻae meʻa ifoifonoa taʻehamāsima? Pe ʻoku ai ha ifo ʻi he nāunau ʻoe foʻi manu?

7 Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

Ko e ngaahi meʻa naʻe fehiʻa hoku laumālie ke ala ki ai, ko ʻeku meʻakai mamahi ia.

8 Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

“Taumaiā ke u lavaʻi ʻeku kole; pea tuku mai ʻe he ʻOtua ʻae meʻa ʻoku ou holi ki ai!

9 Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

‌ʻIo, ke lelei ki he ʻOtua ke tāmateʻi au; ke ne tukuange hono nima, ʻo motuhi au!

10 Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

Pehē te u toki maʻu ai ʻae fiemālie; ʻio, te u tali mālohi au ki he mamahi ke ʻoua naʻa ne mamae; he naʻe ʻikai te u fufū ʻae ngaahi folofola ʻae tokotaha māʻoniʻoni.

11 Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

He ko e hā hoku mālohi, koeʻuhi ke u ʻamanaki ʻeau; pea ko e hā hoku ngataʻanga, koeʻuhi ke u fakatolonga ai pe ʻeku moʻui?

12 Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

He ko e mālohi ʻoe ngaahi maka ʻa hoku mālohi? Pe ko e palasa ʻa hoku kakano?

13 Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

‌ʻIkai ʻoku ʻiate au haku tokoni? Pea kuo kapusi ʻaupito ʻae poto ʻiate au?

14 Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

“ʻOka mamahi ha taha [ʻoku ngali ]ke ʻofa kiate ia ʻa hono kāinga; ka ʻoku ne liʻaki ʻe ia ʻae manavahē ki he Māfimafi.

15 Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

Kuo fai kākā ʻa hoku kāinga ʻo hangē ko ha vaitafe, pea hangē ko e ʻoho ʻoe vai ʻoku nau mole atu;

16 Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

He ʻoku ʻuliʻuli ia koeʻuhi ko e ʻaisi, ʻaia ʻoku lilo ʻi ai ʻae ʻuha hinehina:

17 Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

‌ʻOka māmāfana ia, ʻoku nau mole: pea ʻoka ʻaʻafu, ʻoku ʻauha leva ia mei hono potu.

18 Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

Ko e ngaahi hala ʻo honau tafeʻanga kuo fakakehe; ʻoku fakaʻaʻau ʻo ʻikai, pea mole.

19 He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

Naʻe kumi lahi ʻe he kakai ʻo Tima, ko e kau fononga ʻo Sipa naʻa nau tatali ki ai.

20 Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

Naʻa nau puputuʻu koeʻuhi naʻa nau ʻamanaki; naʻa nau haʻu ki ai, pea mā.

21 Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

He ko e meʻa noa pe foki ʻakimoutolu; ʻoku mou mamata ki hoku lī ki lalo, pea ʻoku mou ilifia.

22 Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

He ne u pehē, ‘Tokoni mai?’ Pe, ‘Foaki mai ha meʻa mei hoʻomou koloa?’

23 Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

Pe, ‘Fakamoʻui au mei he nima ʻoe fili? Pe, ‘Huhuʻi au mei he nima ʻoe mālohi?’

24 Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

“Akonakiʻi au, pea te u longo pe: pea mou fai ke u ʻilo pe kuo u hē ʻi he hā.

25 Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

Hono ʻikai mālohi ʻae ngaahi lea totonu! Ka ʻoku valokiʻi ʻae hā ʻe hoʻomou valoki?

26 Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

He ʻoku mou pehē ke valokiʻi ʻae ngaahi lea, mo e ngaahi tala ʻo ha taha kuo tuʻutāmaki, ʻoku hangē ha matangi?

27 Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

‌ʻIo, ʻoku mou lemohekina ʻae tamai mate, pea mou keli ha luo ki homou kāinga.

28 Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

Ko ia, mou fiemālie, ʻo vakai kiate au; he ʻoku ʻilongofua kiate kimoutolu ʻo kapau ʻoku ou kākā.

29 Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

‌ʻOku ou kole, mou toe fakakaukau he ʻoku ʻi ai ʻeku māʻoniʻoni.

30 Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?

He ʻoku ai ha angahala ʻi hoku ʻelelo? ʻIkai ʻe faʻa ʻilo ʻe hoku ngutu ʻae ngaahi meʻa kovi?