Jobin 6
1 Niin Job vastasi ja sanoi:
Respondens autem Iob, dixit:
2 Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
Utinam appenderentur peccata mea, quibus iram merui: et calamitas, quam patior, in statera.
3 Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
Quasi arena maris hæc gravior appareret: unde et verba mea dolore sunt plena:
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
Quia sagittæ Domini in me sunt, quarum indignatio ebibit spiritum meum, et terrores Domini militant contra me.
5 Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
Numquid rugiet onager cum habuerit herbam? aut mugiet bos cum ante præsepe plenum steterit?
6 Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
Aut poterit comedi insulsum, quod non est sale conditum? aut potest aliquis gustare, quod gustatum affert mortem?
7 Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
Quæ prius nolebat tangere anima mea, nunc præ angustia, cibi mei sunt.
8 Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
Quis det ut veniat petitio mea: et quod expecto, tribuat mihi Deus?
9 Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
Et qui cœpit, ipse me conterat: solvat manum suam, et succidat me?
10 Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
Et hæc mihi sit consolatio ut affligens me dolore, non parcat, nec contradicam sermonibus Sancti.
11 Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
Quæ est enim fortitudo mea ut sustineam? aut quis finis meus, ut patienter agam?
12 Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
Nec fortitudo lapidum fortitudo mea, nec caro mea ænea est.
13 Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
Ecce, non est auxilium mihi in me, et necessarii quoque mei recesserunt a me.
14 Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
Qui tollit ab amico suo misericordiam, timorem Domini derelinquit.
15 Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
Fratres mei præterierunt me, sicut torrens qui raptim transit in convallibus.
16 Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
Qui timent pruinam, irruet super eos nix.
17 Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
Tempore, quo fuerint dissipati, peribunt: et ut incaluerit, solventur de loco suo.
18 Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
Involutæ sunt semitæ gressuum eorum: ambulabunt in vacuum, et peribunt.
19 He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
Considerate semitas Thema, itinera Saba, et expectate paulisper.
20 Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
Confusi sunt, quia speravi: venerunt quoque usque ad me, et pudore cooperti sunt.
21 Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
Nunc venistis: et modo videntes plagam meam timetis.
22 Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
Numquid dixi: Afferte mihi, et de substantia vestra donate mihi?
23 Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
Vel, Liberate me de manu hostis, et de manu robustorum eruite me?
24 Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
Docete me, et ego tacebo: et siquid forte ignoravi, instruite me.
25 Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
Quare detraxistis sermonibus veritatis, cum e vobis nullus sit qui possit arguere me?
26 Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
Ad increpandum tantum eloquia concinnatis, et in ventum verba profertis.
27 Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
Super pupillum irruitis, et subvertere nitimini amicum vestrum.
28 Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
Verumtamen quod cœpistis explete: præbete aurem, et videte an mentiar.
29 Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
Respondete obsecro absque contentione: et loquentes id quod iustum est, iudicate.
30 Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
Et non invenietis in lingua mea iniquitatem, nec in faucibus meis stultitia personabit.
