Jobin 3

1 Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

Darnach tat Hiob seinen Mund auf und verfluchte seinen Tag.

2 Ja Job vastasi ja sanoi:

Und Hiob sprach:

3 Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

Der Tag müsse verloren sein, darin ich geboren bin, und die Nacht, welche sprach: Es ist ein Männlein empfangen!

4 Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

Derselbe Tag müsse finster sein, und Gott von obenherab müsse nicht nach ihm fragen; kein Glanz müsse über ihn scheinen!

5 Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

Finsternis und Dunkel müssen ihn überwältigen, und dicke Wolken müssen über ihm bleiben, und der Dampf am Tage mache ihn gräßlich!

6 Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

Die Nacht müsse Dunkel einnehmen; sie müsse sich nicht unter den Tagen des Jahres freuen noch in die Zahl der Monden kommen!

7 Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

Siehe, die Nacht müsse einsam sein und kein Jauchzen darin sein!

8 Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

Es müssen sie verfluchen die Verflucher des Tages und die da bereit sind, zu erregen den Leviathan!

9 Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

Ihre Sterne müssen finster sein in ihrer Dämmerung; sie hoffe aufs Licht, und es komme nicht, und müsse nicht sehen die Wimpern der Morgenröte,

10 Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

darum daß sie nicht verschlossen hat die Tür des Leibes meiner Mutter und nicht verborgen das Unglück vor meinen Augen!

11 Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

Warum bin ich nicht gestorben von Mutterleib an? Warum bin ich nicht verschieden, da ich aus dem Leibe kam?

12 Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

Warum hat man mich auf den Schoß gesetzt? Warum bin ich mit Brüsten gesäugt?

13 Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

So läge ich doch nun und wäre still, schliefe und hätte Ruhe

14 Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

mit den Königen und Ratsherren auf Erden, die das Wüste bauen,

15 Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

oder mit den Fürsten, die Gold haben und deren Häuser voll Silber sind.

16 Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

Oder wie eine unzeitige Geburt, die man verborgen hat, wäre ich gar nicht, wie Kinder, die das Licht nie gesehen haben.

17 Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

Daselbst müssen doch aufhören die Gottlosen mit Toben; daselbst ruhen doch, die viel Mühe gehabt haben.

18 Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

Da haben doch miteinander Frieden die Gefangenen und hören nicht die Stimme des Drängers.

19 Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

Da sind beide, klein und groß, und der Knecht ist frei von seinem Herrn.

20 Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

Warum ist das Licht gegeben dem Mühseligen und das Leben den betrübten Herzen

21 Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

(die des Todes warten, und er kommt nicht, und grüben ihn wohl aus dem Verborgenen,

22 Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

die sich sehr freuten und fröhlich wären, wenn sie ein Grab bekämen),

23 Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

dem Manne, dessen Weg verborgen ist und vor ihm von Gott verzäunt ward?

24 Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

Denn wenn ich essen soll, muß ich seufzen, und mein Heulen fährt heraus wie Wasser.

25 Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

Denn was ich gefürchtet habe ist über mich gekommen, und was ich sorgte, hat mich getroffen.

26 Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

War ich nicht glückselig? War ich nicht fein stille? Hatte ich nicht gute Ruhe? Und es kommt solche Unruhe!