Jobin 19

1 Mutta Job vastasi ja sanoi:

Hiob antwortete und sprach:

2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

Was plaget ihr doch meine Seele und peiniget mich mit Worten?

3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Ihr habt mich nun zehnmal gehöhnet und schämet euch nicht, daß ihr mich also umtreibet.

4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Irre ich, so irre ich mir.

5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

Aber ihr erhebet euch wahrlich wider mich und scheltet mich zu meiner Schmach.

6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Merket doch einst, daß mir Gott unrecht tut und hat mich mit seinem Jagestrick umgeben.

7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Siehe, ob ich schon schreie über Frevel, so werde ich doch nicht erhöret; ich rufe, und ist kein Recht da.

8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

Er hat meinen Weg verzäunet, daß ich nicht kann hinübergehen, und hat Finsternis auf meinen Steig gestellet.

9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

Er hat meine Ehre mir ausgezogen und die Krone von meinem Haupt genommen.

10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Er hat mich zerbrochen um und um und läßt mich gehen, und hat ausgerissen meine Hoffnung wie einen Baum.

11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Sein Zorn ist über mich ergrimmet, und er achtet mich für seinen Feind.

12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Seine Kriegsleute sind miteinander kommen und haben ihren Weg über mich gepflastert und haben sich um meine Hütte her gelagert.

13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

Er hat meine Brüder ferne von mir getan, und meine Verwandten sind mir fremd worden.

14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

Meine Nächsten haben sich entzogen, und meine Freunde haben mein vergessen.

15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Meine Hausgenossen und meine Mägde achten mich für fremd, ich bin unbekannt worden vor ihren Augen.

16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Ich rief meinem Knecht, und er antwortete mir nicht; ich mußte ihm flehen mit eigenem Munde.

17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Mein Weib stellet sich fremd, wenn ich ihr rufe; ich muß flehen den Kindern meines Leibes.

18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Auch die jungen Kinder geben nichts auf mich; wenn ich mich wider sie setze, so geben sie mir böse Worte.

19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

Alle meine Getreuen haben Greuel an mir; und die ich liebhatte, haben sich wider mich gekehret.

20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

Mein Gebein hanget an meiner Haut und Fleisch, und kann meine Zähne mit der Haut nicht bedecken.

21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

Erbarmet euch mein, erbarmet euch mein, ihr, meine Freunde; denn die Hand Gottes hat mich gerühret.

22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

Warum verfolget ihr mich gleich so wohl als Gott und könnet meines Fleisches nicht satt werden?

23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

Ach, daß meine Reden geschrieben würden! Ach, daß sie in ein Buch gestellet würden,

24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

mit einem eisernen Griffel auf Blei und zu ewigem Gedächtnis in einen Fels gehauen würden!

25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

Aber ich weiß, daß mein Erlöser lebet; und er wird mich hernach aus der Erde auferwecken;

26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

und werde danach mit dieser meiner Haut umgeben werden und werde in meinem Fleisch Gott sehen.

27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

Denselben werde ich mir sehen, und meine Augen werden ihn schauen, und kein Fremder. Meine Nieren sind verzehret in meinem Schoß.

28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Denn ihr sprechet: Wie wollen wir ihn verfolgen und eine Sache zu ihm finden?

29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.

Fürchtet euch vor dem Schwert; denn das Schwert ist der Zorn über die Missetat, auf daß ihr wisset, daß ein Gericht sei.