Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Then Job answered and said,
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
How long will you vex my soul, and break me in pieces with words?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
These ten times have you reproached me: you are not ashamed that you make yourselves strange to me.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
And be it indeed that I have erred, my error remains with myself.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
If indeed you will magnify yourselves against me, and plead against me my reproach:
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Know now that God has overthrown me, and has compassed me with his net.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Behold, I cry out of wrong, but I am not heard: I cry aloud, but there is no judgment.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
He has fenced up my way that I cannot pass, and he has set darkness in my paths.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
He has stripped me of my glory, and taken the crown from my head.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
He has destroyed me on every side, and I am gone: and my hope has he removed like a tree.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
He has also kindled his wrath against me, and he counts me to him as one of his enemies.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
His troops come together, and raise up their way against me, and encamp round about my tabernacle.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
He has put my brothers far from me, and my acquaintance are truly estranged from me.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
My kinsfolk have failed, and my familiar friends have forgotten me.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
They that dwell in my house, and my maids, count me for a stranger: I am an alien in their sight.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
I called my servant, and he gave me no answer; I entreated him with my mouth.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
My breath is strange to my wife, though I entreated for the children’s sake of my own body.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Yes, young children despised me; I arose, and they spoke against me.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
All my inward friends abhorred me: and they whom I loved are turned against me.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
My bone sticks to my skin and to my flesh, and I am escaped with the skin of my teeth.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Have pity on me, have pity on me, O you my friends; for the hand of God has touched me.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Why do you persecute me as God, and are not satisfied with my flesh?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Oh that my words were now written! oh that they were printed in a book!
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
That they were graven with an iron pen and lead in the rock for ever!
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
For I know that my redeemer lives, and that he shall stand at the latter day on the earth:
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
And though after my skin worms destroy this body, yet in my flesh shall I see God:
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Whom I shall see for myself, and my eyes shall behold, and not another; though my reins be consumed within me.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
But you should say, Why persecute we him, seeing the root of the matter is found in me?
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Be you afraid of the sword: for wrath brings the punishments of the sword, that you may know there is a judgment.
