Jobin 16

1 Sitte vastasi Job ja sanoi:

Potem je Job odgovoril in rekel:

2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

»Slišal sem mnoge takšne stvari. Vi vsi ste bedni tolažniki.

3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Mar bodo besede ničnosti imele konec? Ali kaj te opogumlja, da odgovarjaš?

4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Tudi jaz bi lahko govoril, kakor delate vi. Če bi bila vaša duša namesto moje duše, bi lahko kopičil besede zoper vas in z glavo zmajeval nad vami.

5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

Toda jaz bi vas želel okrepiti s svojimi usti in premikanje mojih ustnic bi omililo vašo žalost.

6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Čeprav govorim, moja žalost ni zmanjšana in čeprav potrpim, koliko sem olajšan?

7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Toda sedaj me je naredil izmučenega. Vso mojo skupino si naredil zapuščeno.

8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Napolnil si me z gubami, ki so priča zoper mene. Moja pustost vstaja v meni in pričuje v moj obraz.

9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Trga me v svojem besu ta, ki me sovraži. Nad menoj škripa s svojimi zobmi. Moj sovražnik svoje oči ostri nad menoj.

10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

S svojimi usti so zevali vame. Grajalno so me udarili na lice. Skupaj so se zbrali zoper mene.

11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Bog me je izročil brezbožnim in me predal v roke zlobnih.

12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Bil sem sproščen, toda razlomil me je. Prijel me je tudi za moj vrat in me stresel na koščke in me postavil za svoje znamenje.

13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Njegovi lokostrelci so me obdali naokoli, on mojo notranjost cepi narazen in ne prizanaša; moj žolč izliva na tla.

14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Lomi me z vrzeljo nad vrzeljo, nadme teče kakor velikan.

15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Sešil sem vrečevino na svoji koži in svoj rog omadeževal v prahu.

16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Moj obraz je zapacan od joka in na mojih vekah je smrtna senca,

17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

ne zaradi kakršnekoli nepravičnosti na mojih rokah. Tudi moja molitev je čista.

18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Oh zemlja, ne pokrij moje krvi in naj moj jok nima prostora.

19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Tudi sedaj, glej, moja priča je v nebesih in moje pričevanje je na višini.

20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Moji prijatelji me zasmehujejo, toda moje oko izliva solze k Bogu.

21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

Oh, da bi se nekdo lahko potegoval za človeka pri Bogu, kakor se človek poteguje za svojega bližnjega!

22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

Ko pride nekaj let, potem bom šel pot, od koder se ne bom vrnil.