Jobin 10
1 Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
My soul doth loathe my life, —I let loose my complaint, I speak, in the bitterness of my soul.
2 Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
I say unto GOD, Do not hold me guilty, Let me know, on what account thou contendest with me!
3 Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
Is it seemly in thee, that thou shouldst oppress? that thou shouldst despise the labour of thine own hand, when, upon the counsel of the lawless, thou hast shone?
4 Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
Eyes of flesh, hast thou? or, as a mortal seeth, seest thou?
5 Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
As the days of a mortal, are thy days? or, thy years, as the days of a man?
6 Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
That thou shouldst seek for mine iniquity, and, for my sin, shouldst make search:
7 Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
Though it is, within thine own knowledge, that I would not be lawless, and, none, out of thy hand, can deliver?
8 Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
Thine own hands, shaped me, and made me, all in unison round about, and yet thou hast confounded me.
9 Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
Remember, I pray thee, that, as clay, thou didst make me, and, unto dust, thou wilt cause me to return.
10 Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
Didst thou not, like milk, pour me forth? and, as cheese, curdle me?
11 Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
With skin and flesh, clothe me? and, with bones and sinews, interweave me?
12 Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
Life and lovingkindness, thou didst bestow upon me, —and, thy watchful care, preserved my breath.
13 Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
Yet, these things, thou didst hide in thy heart, I know that, this, hath been with thee!
14 Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
If I have sinned, then couldst thou watch me, and, from mine iniquity, thou wouldst not acquit me:
15 Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
If I have been lawless, alas for me! Or, if I am righteous, I will not lift up my head, Surfeited with shame, look thou then on my humiliation.
16 Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
When it is lifted up, like a howling lion, thou dost hunt me, Then again thou dost shew thyself marvellous against me.
17 Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
Thou renewest thy witnesses before me, and dost increase thy vexation with me, Relays—yea an army, is with me.
18 Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
Wherefore then, from the womb, didst thou bring me forth? I might have breathed my last, and, no eye, have seen me.
19 Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
As though I had not been, should I have become, —from the womb to the grave, might I have been borne.
20 Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
Are not my days, few?—then forbear, and set me aside, that I may brighten up for a little;
21 Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
Before I go, and not return, unto a land of darkness and death-shade:
22 Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
A land of obscurity, like thick darkness, of death-shade and disorder, and which shineth like thick darkness.
