Job 39

1 Kent gij de tijd, waarop de gemzen springen, Neemt gij het jongen der hinden waar;

Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?

2 Telt gij de maanden van haar dracht, Bepaalt gij de dag, dat zij werpen?

Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?

3 Ze krommen zich, drijven haar jongen uit, En haar weeën zijn heen;

He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.

4 Haar jongen worden sterk, groeien op in de steppe, Lopen weg, en keren niet tot haar terug!

Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.

5 Wie heeft den woudezel in vrijheid gelaten, Wie dien wilde de boeien geslaakt,

Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?

6 Hem, wien Ik de woestijn tot woning gaf, De zilte steppe tot verblijf;

Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.

7 Die spot met het lawaai van de stad, Die zich niet stoort aan het razen der drijvers;

Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.

8 Die de bergen als zijn weide doorsnuffelt, En naar al wat groen is, neust.

Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.

9 Wil de woudos ù dienen, Aan ùw krib overnachten;

Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?

10 Slaat gij een touw om zijn nek, Egt hij de voren achter ú?

Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?

11 Vertrouwt ge op hem om zijn geweldige kracht, Laat ge aan hem uw arbeid over;

Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?

12 Rekent ge op hem, om uw oogst te gaan halen, En uw graan op uw dorsvloer te brengen?

Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?

13 Vrolijk klapwiekt de struis, De moeder van kostbare veren en pennen,

Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?

14 Maar die haar eieren stopt in de grond, En ze uitbroeien laat op het zand.

Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.

15 Ze vergeet, dat een voet ze vertrappen kan, Dat de wilde beesten ze kunnen verpletteren;

Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.

16 Ze is hard voor haar jongen, alsof het de hare niet zijn, Het deert haar niet, al is haar moeite vergeefs:

Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.

17 Want God heeft haar de wijsheid onthouden, Geen verstand haar geschonken.

Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.

18 Toch rent ze weg, zodra de boogschutters komen, En spot met het paard en zijn ruiter!

Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.

19 Geeft gij het paard zijn heldenmoed, Hebt gij zijn nek met kracht bekleed;

Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?

20 Laat gij als een sprinkhaan het springen, Laat gij het hinniken, geweldig en fier?

Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.

21 Het draaft door het dal, het juicht in zijn kracht, En stormt op de wapenen aan;

Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.

22 Het spot met angst, wordt nimmer vervaard, En deinst niet terug voor het zwaard.

Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.

23 Boven op zijn rug rammelt de koker met pijlen, Bliksemt de lans en de speer;

Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;

24 Ongeduldig, onstuimig verslindt het de bodem, Niet meer te temmen, als de bazuinen weerschallen.

Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.

25 Bij iedere trompetstoot roept het: Hoera! Van verre reeds snuift het de strijd, De donderende stem van de leiders, Het schreeuwen der krijgers!

Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.

26 Stijgt de sperwer op door uw beleid, En slaat hij zijn vleugels uit naar het zuiden?

Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?

27 Neemt op uw bevel de gier zijn vlucht, En bouwt hij zijn nest in de hoogte?

Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?

28 Hij woont en nestelt op rotsen, Op steile en ontoegankelijke klippen;

Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.

29 Van daar beloert hij zijn prooi, Uit de verte spieden zijn ogen.

Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.

30 Zijn jongen slurpen bloed, Waar lijken liggen, hij is er terstond!

Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.